YHDISTYS

Lahden_seta_sateenkaari_teksti_logo_RGB-04

Lahden Seta

Lahden Seta ry perustettiin vuonna 2011 ja valtakunnallisen Seta Ry:n jäsenjärjestöksipääsi toukokuussa 2012.

Lahden Seta ry on ihmisoikeus- ja palvelujärjestö, jonka tarkoituksena on edistää seksuaalista- ja sukupuolista tasa-arvoa sekä pyrkiä ehkäisemään seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuolen ilmentymiseen kohdistuvia ennakkoluuloja ja syrjintää.

Järjestämme vapaaehtoistyönä monenlaista ryhmätoimintaa, koulutuksia, tapahtumia ja bileitä sekä otamme kantaa paikallisiin päivänpolttaviin teemoihin. Toimintamme on avointa kaikille, sinun ei tarvitse kuulua seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön tai olla yhdistyksen jäsen osallistuaksesi. Meille kaikki ovat tervetulleita.

Lahden Setan toiminta pyörii kokonaan vapaaehtoisvoimin. Tapahtumien, toimintojen ja palvelujen pyörittämiseen tarvitaan innokkaita ja sitoutuneita vapaaehtoisia tekijöitä! Sinulla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä, me koulutamme työhön.

  

Tarjolla on monenlaisia hommia:

VUODEN 2023
HALLITUS

PUHEENJOHTAJA

Noora Kalpio

Varapuheenjohtaja, ryhmä-
& vapaaehtoistyövastaava

Heidi Laakso

Taloudenhoitaja, jäsenvastaava & palveluohjaaja

Joni Lepistö

Sihteeri & TAPAHTUMATUOTTAJA

Alma Tuominen

Varainhankintatuotevastaava & verkkokaupan koordinaattori

Päivi Lithén

Tiedottaja

Suvi Kukanaho

Häirintäyhdyshenkilöt

Alma Tuominen & Suvi Kukanaho

aineistot

Täältä löydät Lahden Seta Ry:n uusimmat asiakirjat.

Skip to content